Etusivu

Toivotan sinut ilomielin tervetulleeksi! (:

Sivusto perustuu antamaan infoa Gingafrikusta.

Uutiset

Gingafriku lopettaa toimintansa 23.3.2012, en kykenyt päivämäärää muuttamaan. Enkä aio muutenkaan perua yhtään mitään. Kaksi vuotta sitten halusin oppia roolipelaamaan foorumilla ja keksiä näinkin ujolle ja epävarmalle ihmiselle tekemistä netissä. Halusin myös parantaa suhdettani Gingaan. Löysin ystäviä joista muodostui suuri tuki. Totuus on kuitenkin tänä päivänä toinen: olen muuttunut liikaa. Koen yhäkin niin ettei tekojani arvosteta. Sen lisäksi ilmapiiri on vajonut todella alas – miinuksen puolelle. Siitä lähtien kun tämä foorumiroolipeli lähti luisumaan alaspäin, tammikuun puolella – olen alkanut miettimään mitä todella haluan elämältäni. Nyt tiedän etten puoliksikaan halua käyttää näin paljon aikaa roolipelaamisiin tms. Oma elämäni ja siihen kuuluva perhe ja ystävät ovat muodostuneet tärkeimmiksi ikää tultua lisää. Olen löytänyt muita keinoja Ginga-rakkauden syventämiseen ja roolipelaaminen ei kuulu siihen.

Vaikka kuinka jälkeenpäin minulle toitotettaisiin että kaikki tulee järjestymään ja tämä on vain väliaikaista, niin haluan luopua tästä. Olen menettänyt uskoni koko touhuun ja en halua jatkaa tätä enää.

En syytä ystäviäni jotka eivät ole omien vaikeuksiensa kanssa ehtineet toimia tukena. Tätä luovuttamista voi arvostella monella tapaa, on itsekästä jättää keskustelematta muiden kanssa ja riistää muilta pelaaminen. En usko siihenkään että niillä keskusteluilla voitaisiin asioita muuttaa. Syytän tästä itseäni ja niitä pelaajia jotka ovat osanneet karata pelkurina tästä roolipelipaikasta muualle ja haukkuneet toimiani kun olen muuttanut aiempia epäonnistuneita muutoksia. Arvostelkaa vain ja kannan vastuuni toisin kuin jotkut kasvuun kykenemättömät pennut.

Luulin myös että aion pitää tätä roolipeliä yllä, kunnes olen lukion suorittanut. Siinäkin luulin väärin..

Olen saanut hyviä ystäviä Frikusta, sen tärkeys ei poistu koskaan minusta.